Markkinatalouden ABC

Luin pari päivää sitten surullisena uutisia pirstaloituneesta bussijärjestelmästä.

Linja-autoaikataulut eivät enää löydy yhden haun takaa Itä-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla, kun valtion tukemat bussivuorot on poistettu Matkahuollon aikatauluhausta.

Myös seutuliikenteessä palvelu on sekavaa, kun samalla reitillä saattaa tarvita eri kortteja, riippuen siitä matkustaako valtion tukemalla kyydillä vai kokonaan markkinaehtoisessa bussiliikenteessä.

Tätä vuonna 2009 voimaan tulleella joukkoliikennelailla ei todellakaan haettu, mutta näyttää siltä että linja-autoliikenteessä asiakas ei edelleenkään ole ykkönen.
Kerrataanpa taas: seitsemän vuotta sitten tuli voimaan joukkoliikennelaki, jonka tavoitteena on luoda helppokäyttöinen ja yhtenäinen palvelukokonaisuus ja kasvattaa joukkoliikenteen matkustajamääriä.

Kun aloitin ministerinä vuonna 2011, ei lain täytäntöönpanolle oltu tehty mitään. Siirtymäaika oli pitkä (joukkoliikennelain mukaiset siirtymäajan liikennöintisopimukset lakkaavat vuosien 2014 ja 2019 välillä) mutta muutosten valmistelulla oli jo kiire. Suurin osa bussifirmoista näytti keskittyvän neliraajajarrutukseen.

Lippu- ja informaatiojärjestelmää lähdettiin pikaisesti kehittämään, ja valtakunnallista aikataulu- ja reittipalvelua rakentamaan. Samaan aikaan uudet toimijat toivat markkinaehtoiseen liikenteeseen uusia reittejä, uudenlaista palvelua ja uusia matkustajia.

Linja-autoliitto keskittyi toivomaan, että palattaisiin vanhaan. Se ei ole mahdollista: joukkoliikennelaki uudistettiin EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti, eikä valtion rahaa enää voi markkinaehtoiseen liikenteeseen antaa. Valtion tukien kuuluu mennä sellaisiin tärkeisiin palveluihin ja reiteille, joita markkinat eivät hoida, eikä ylimääräisinä yritystukina muutoinkin kannattavaan liikenteeseen. Silloin kun valtio rahoittaa liikennettä, pitää sen myös määrittää rahankäytön ehdot ja palvelutaso. Rahoituksen on oltava läpinäkyvää.

On todella harmillista, että edelleenkään ala ei aseta asiakasta ykköseksi, eikä yhteistyötä yhtenäisen lippu- ja maksujärjestelmän suhteen ilmeisesti haluta tehdä. Näyttää siltä, että edelleenkään ei hyväksytä sitä, että yhteiskunnan tuki keskittyy sinne, missä markkinat eivät palvelua tuota.

Nyt olisi syytä ministerin koota kaikki alan toimijat yhden pöydän ääreen ja muistuttaa mieliin, mikä se yhteinen tavoite olikaan. Joukkoliikenteen matkustajamäärät on saatava kasvamaan, jo pelkästään ympäristösyistä.

On sekä asiakkaan että yrittäjän etu, että sopivan reitin löytää ja matkan maksaa mahdollisimman helposti.

Jaa: