Yhteinen häpeä

WHO:n maanantaisen raportin mukaan Aleppossa on 270 000 ihmistä jumissa, eikä alueella ole enää toimivia sairaaloita. Pelastajilta on ruumispussit loppu. Ennenaikojaan syntyneitä vauvoja ei voi enää pitää keskoskaapeissa, koska ei ole sairaaloita.

Järjetöntä tuhoa, kaikkien pelisääntöjen rikkomista humanitääristen kohteiden tuhoamisella.

Kyllähän tässä iskee epätoivo. Ymmärrän hyvin ihmisten kysymykset, onko Suomi tai Eurooppa tehnyt tarpeeksi konfliktin katkaisemiseksi ja rauhan luomiseksi. Näitä ihmisiä on autettava.

Niin kotimaamme kuin EU on tuominnut sotilaalliset toimet ja varsinkin niiden tarkoituksellisen kohdentamisen siviileihin ja siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin.

Mutta tuomitseminen ei riitä.

Kaikki mahdollisuudet ja kanavat on käytettävä, jotta saamme konfliktin osapuolet sitoutumaan koko maata koskevaan tulitaukoon ja varmistamaan humanitaarisen avun saaminen perille. Eri maiden hallitusten tasolla on tehty toimia, mutta myös Venäjän kansalaiset pitäisi saada vetoamaan omiin päättäjiinsä silmittömän tuhoamisen lopettamiseksi.

YK:n turvallisuusneuvostosta on tullut tässä konfliktissa miltei kuollut kirjain, koska pysyvät jäsenet Venäjä ja USA ovat itse osallisena konfliktissa. Kun turvallisuusneuvoston tehtävänä tulisi olla maailmanrauhan ja turvallisuuden suojelu, niin jopa Ruandan kansanmurhan ja Srebrenican joukkomurhan kehitetty suojeluvastuu on osoittautunut toimimattomaksi.

Suojeluvastuuperiaatteen tarkoituksena on ollut antaa kansainväliselle yhteisölle oikeus puuttua valtioiden sisäisiin asioihin ja lopulta mahdollistaa aseellinen väliintulo, jos valtio ei kunnioita ihmisoikeuksia.

Valitettavasti Syyrian sota on osoittanut tämänkin periaatteen tyhjäksi, sillä maan sisäisiin asioihin puuttuminenkin vaatii turvaneuvoston päätöksen, ja neuvoston ratkaisujen ohi ei YK voi toimia tai pyytää jäsenmailta apua.

Minulta on kysytty sitäkin, että pitäisikö Suomen varoa Venäjän tuomitsemista konfliktissa. Mielestäni siviileihin kohdistuva väkivalta on tuomittavaa aina ja kaikilta osin.

Politiikkokin tuntee tässä tilanteessa avuttomuutta – siksi symbolisillakin teoille kuten kirkon kellojen kuminalla on ollut merkityksensä edes jonkinlaisena lohtuna. Me tiedämme ja tunnemme, vaikka emme voisi auttaa.

Euroopan parlamentti äänestää Syyria-päätöslauselmasta huomenna.

Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon vaikuttamalla päätöksentekijöihin ja tukemalla kansainvälisiä järjestöjä auttamaan Syyriassa. Esimerkiksi Unicef ja Kirkon ulkomaanapu tekevät uskottavaa ja hyvää työtä.

Me emme saa vaieta, me emme voi sulkea silmiämme.

Jaa: