Wappupuhe 2017

Hyvät ystävät, toverit –

Me juhlimme tänä vuonna 100 -vuotiasta Suomea. Viime päivinä eniten keskustelua ja valitettavasti myös mielipahaa on herättänyt juhlarahasarja, jolla itsenäisyyttä haluttiin muistaa konkreettisella ja kenties seuraavat 100 vuotta kestävällä tavalla.

Ajatus oli kaunis ja perinteinen, mutta ikävä kyllä sen toteutus hoidettiin tavalla, joka vei meidät hetkeksi takaisin 100-vuotiaan Suomi-neidon lapsuusvuosiin – aikaan, jolloin kansamme jakautui ja sisällissodan kauhut heittivät maamme historiaan ja monen suvun elämään pitkän ja kipeän varjon.

Asiasta leimahtanut keskustelu muistutti ikävällä tavalla siitä, että kun olemme nyt sata vuotta myöhemmin jälleen keskellä maailmanhistoriallisesti ratkaisevia aikoja, ja meidän olisi välttämätöntä löytää yhteisymmärrys siitä, kuinka selvitä muutoksista yhtenäisenä kansana, jakolinjoja piirretään puheissa uudelleen.

Historia on kuitenkin sitä, mikä on tapahtunut, ja kun kyseessä on kansan jakanut sisällissota, tapahtunutta soisi tulkittavan ihmisyydellä ja syvällisellä ymmärryksellä.

Ihmisyyden ja syvällisen ymmärryksen puute ei jaa kansalaisia ainoastaan täällä Suomessa. Rakentamisen sijaan halutaan purkaa, ja yksi ihmisen kehityshistorian yleisimmistä selviytymiskeinoista, vieraan pelko, kuuluu alati äänekkäämmin ja aggressiivisempana ympäri maailmaa. Ja me elämme kuitenkin aikakautta, jolloin uutta keksitään koko ajan ja mahdollisuuksien määrä ylittäisi esteet kirkkaasti, jos pelosta vain uskallettaisiin päästää irti.

Vieraan pelko on auttanut ihmislajia selviytymään kovissa olosuhteissa. Menestykseen on kuitenkin tarvittu myös havainto siitä, että uutta ja vierasta ei ole aina pakko pelätä. Siihen voi myös päättää myös tutustua, jolloin voimavaroja vapautuu seurauksien ennakointiin ja hallintaan.

Mutta miten säädellä ilmiöitä, joiden vaikutuksia on hankala arvioida? Yksi keino hallita muutoksia on lainsäädäntö. Voimme asettaa sillä rajoja ja ehtoja toiminnalle ja huolehtia mm. turvallisuudesta, kuluttajansuojasta, vastuukysymyksistä, vakuutuksista, tietosuojasta sekä työntekijöiden asemasta. Sääntelyn olisi kuitenkin oltava sen luonteista, että yrityksillä on tasapuoliset mahdollisuudet tuotekehitykseen ja toimintaan markkinoilla.

Miten tehdä lainsäädäntöä aloille, jotka ovat vasta kehittymässä, mutta muuttavat jo arkeamme? Työn luonne muuttuu edelleen mm. teknologisen kehityksen myötä. Kehitys on niin nopeaa, että se aiheuttaa myös epäluuloa ja pelkoa, koska keksinnöistä uskomattomimmat ylittävät useimpien käsityskyvyn.

Samanaikaisesti me käytämme jo esimerkiksi robotteja työssämme tai vapaa-ajalla ostaessamme virvoitusjuomia automaatista tai noutaessamme postipaketin itsepalvelulaitteelta.

Tärkein päätös, joka niin työnantaja- sekä työntekijäjärjestöjen täytyy tehdä yhdessä ja poliittisten päättäjien kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti on, että esimerkiksi paljon pelkoa herättävät keinoäly ja robotit kehitetään tekemään niitä tehtäviä ja töitä, joihin me ihmiset emme elinikäodotuksen ja eläkeiän noustessa enää kykene.

Meidän on tehtävä hartiavoimin töitä yhdessä sen eteen, että kehitys palvelee kansalaisten etuja tasapuolisesti ympäri maailman, sillä jotta globaali ja paikallinen yhteiskuntarauha säilyisi palvelujen ja työnteon muuttuessa, tavoitteena ei voi olla ihmistyön korvaaminen kustannussäästöjen ja voittojen toivossa.

Jos annamme sen tapahtua, silloin varallisuuden jakautuminen yhä epätasa-arvoisemmin jatkuu, kun kustannukset ja korvaavien työpaikkojen kehittäminen siirtyy yhä useammin julkisen hallinnon vastuulle. Kuinka julkinen talous kestäisi sen, jos esimerkiksi verotusta ei kyetä muuttamaan tarpeita vastaavaksi?

Tämä tarkoittaa myös sitä, että äänestäjienkin on oltava yhä kriittisempiä sen suhteen, kenelle äänensä antavat. Meillä on kaikilla omat huolemme arjen elämässä ja silloin äänestyspäätös jää usein viime hetken päätökseksi. Toivonsa menettäneen ihmisen pelkoja on helppo ohjailla ja vahvistaa, ja se on näkynyt niin Suomessa kuin maailmallakin, kun äärioikeisto on onnistunut kasvattamaan suosiotaan ja oikeistokonservatiivit ovat kasvattaneet valtaansa.

Vasemmistosta on saatu tehtyä syyllinen yhteiskunnan vaikeuksiin.
Äärioikeisto on voinut huutaa, kun me muut emme ole suostuneet keskustelemaan, jolloin meidän on hankala myös kyseenalaistaa heidän perusteluitaan. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, niin hehän haluavat kaataa kaiken, mitä sotien jälkeiset sukupolvet ovat saaneet aikaan, ja luoda tilalle ahdasmielisen järjestelmän, jossa köyhästä huolehtiminen on ”ylellisyyttä, johon yhteiskunnalla ei ole varaa” ja tulkinta perheestä, oikeasta ja väärästä tavasta elää, rakastaa ja uskoa pohjaa ideologiselle fundamentalismille. He väittävät olevansa köyhän puolella ja hallitsevat taitavasti pelon käyttämisen aatteen ajamiseen.

Nyt olemme sitten tilanteessa, jossa tiedämme, että verosuunnittelua ja veronkiertoa tapahtuu koko ajan, ja varallisuutta, jolla voitaisiin turvata esimerkiksi oikeus yhtäläiseen koulutukseen, voidaan piilottaa ja se keskittyy yhä harvemman käsiin.

Olen järkyttynyt siitä, että samaan aikaan, kun veronkiertoa yritetään estää, uusia mahdollisuuksia luodaan tavalla, joka tekee siitä laillista, jolloin viranomaisten keinot valvoa ja verottaa varallisuutta heikkenevät koko ajan. Tällä hetkellä vahvistetaan sellaista yhteiskuntaa, jossa yhdenvertainen oikeus koulutukseen ja sivistykseen ollaan romuttamassa alkaen oikeudesta hyvään peruskoulutukseen.

Ihmisen, joka hukkaa omanarvontuntonsa ei ole helppoa antaa arvoa muille, ja silloin elämään jää rauhan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien, demokratian ja kansainvälisen yhteisymmärryksen kokoinen aukko. On helppo vihata sotaa ja aseellisia konflikteja pakenevia ihmisiä, kun itsellä on paha olla, eikä raha riitä elämiseen.

Hyvät vapunviettäjät –

paras keino ehkäistä pakolaiskriisejä on rauhantyö ja nälänhädän poistaminen.

Kuinka monta sellaista sotaa tai aseellista konfliktia me voimme rehellisesti nimetä, jonka jäljiltä uusi hallinto olisi toiminut saumattomasti ja tasa-arvoisesti välittömästi rauhan solmimisen jälkeen, ihmiset olisivat voineet palata turvallisesti koteihinsa ja jatkaa fyysisesti ja psyykkisesti terveinä elämäänsä ja tappaminen olisi loppunut välittömästi, eikä mennyt vihanpito ja julmuudet estäisi kansalaisia elämästä sovussa ja naapureina elämäänsä?

Pelko saa meidät kaipaamaan sotilasliittoja ja vaatimaan aina vain enemmän rahaa sotilaalliseen varusteluun, kun samaan aikaan meitä uhkaavat koko ajan kiihtyvä ilmastonmuutos ja laajentuvat ympäristöongelmat. Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat suurimmalta osin omaa tekoamme, eivätkä ne kunnioita itsenäisten valtioiden rajoja tai niiden suvereniteettia.

Ympäristö on sotien ja aseellisten konfliktien hiljainen uhri, jolle kukaan ei uhraa ajatustakaan, kun ratkotaan valtataisteluita ja määritellään sitä, kenelle alueet ja resurssit kuuluvat. Jos ihminen kykenisi asettamaan rajat omalle ahneudelleen, meille kaikille olisi tilaa ja varaa elää siellä, missä olemme syntyneet, eikä kenenkään tarvitsisi mennä nukkumaan nälkäisenä ja peloissaan.

Onko ihmisen todella välttämätöntä taistella asein siitä, kenen tulkinta oikeasta ja väärästä tavasta elää, hallita, omistaa, pukeutua, rakastaa ja uskoa, voittaa?

Tätä pohtiessani nousee mieleeni yhä uudelleen lukemani viisaus siitä, että ”Rauha ei ole vain sitä, että ei ole sotaa. Rauhaa on vaalittava ja sen eteen on ponnisteltava”. Euroopan unionissa kiitellään tänä päivänä kovaa politiikkaa rauhan takaajana ja kovia puheita lisäämässä turvallisuudentunnetta. Ei yksin Euroopan unionissa vaan myös muualla Euroopassa ja maailmalla lisätään varoja rajojen vartiointiin, sotilaallisten strategioiden ja taktiikoiden tutkimukseen ja asevarusteluun. Miksi yksilön pelko silti kasvaa?

Olen huomannut, että uutiset varsinkin maailmalta ovat herättäneet ihmisissä kapinahengen. On selvää, että jatkuvassa muutoksessa ihmiset tarvitsevat myös toivoa, ja sitä on nimenomaan niissä yhteiskunnissa, joissa halutaan säilyttää maailman rauha ja inhimillisyys toisia ihmisiä kohtaan.

Rauhantyössä perusasioista kuten ruoan, veden, lämmön ja energian tarpeesta tai merkityksestä ei voi koskaan puhua riittävästi. Koska ne meillä Suomessa ovat itsestäänselvyyksiä, ei niille oikein osata antaa arvoa, kun me emme enää muista sitä, mitä ihmisen turvallisuuden tunteelle tarkoittaa se, että perusasiat on tuhottu sodassa.

Sotien ja aseellisten konfliktien yhteiskunnalliset ja ympäristöseuraukset vaikuttavat pitkään ja laajalle. Yhteiskuntien jälleenrakentaminen on vaikeaa, kun luonnonvarat on yleensä ryöstetty, viljelymaat myrkkyjä ja pommijäämiä täynnä ja valtioiden hallintojärjestelmä on tuhoutunut. Suurvaltojen ja eri sotilasliittoumien johtajat tulevat kansalaisille kalliiksi, kun he valitsevat täysin omista lähtökohdistaan puolensa konflikteissa ja käyttävät oman ideologiansa ajamiseen valtavat summat varoja.

Länsimaiden kansalaiset kuittaavat sotilaallisten konfliktien laskun lopulta vielä toisen kerran, kun sota-alueen maa- ja vesialueet ovat saastuneet ja metsäalueet tuhottu, joten valtavat määrät varoja on ohjattava myös siihen, että saastuneita alueita edes yritetään puhdistaa, taajamiin ja maaseudulle rakennetaan perusinfrastruktuuri ja tuetaan paikallisia siinä, että alueelle syntyy myös työtä.

Vappu on työn ja opiskelijoiden juhla – ja haluaisin tehdä siitä myös rauhan työn juhlan! Sillä siihen työhön, jos mihin maailma tarvitsee meitä kaikkia. Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää juhlapäivää ja päätän puheeni ajatukseen, joka toivottavasti säilyy ja on pohdinnan arvoinen vielä juhlinnan jälkeen: kuinka moni meistä haluaisi oikeasti lähteä kodistaan pakotettuna ja peloissaan, jättää perheensä, sukunsa ja ystävänsä – juurensa, jos työ, toimeentulo ja turvallinen elämä löytyvät sieltä, missä on syntynyt?

Oikein hyvää vappua!

Jaa: