Muut

Luottamuksen hinta – oikeat ongelmat unohtuvat

Kirjoittanut 16.10.2018 No Comments

Kuluva viikko on eurooppalaisessa politiikassa täynnä isoja, tärkeitä teemoja. IPCC:n raportti sähköisti ilmastonmuutoskeskustelun ja ihmiset odottavat nyt poliitikoilta konkreettisia päätöksiä ja ratkaisuja – ennakoin lauantain mielenosoituksen Helsingissä olevan iso.

Brexitin suhteen eletään ratkaisevia päiviä ja alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, että yksi isoimmista EU-maista saattaa jättää unionin ilman minkäänlaista sopimusta tai suunnitelmaa.

Vaalit Baijerissa, Belgiassa ja Luxembourgissa ennakoivat myös turbulenssia tulevissa eurovaaleissa, mutta mistä sähköistyy Suomen eduskunta? Luottamuslauseesta, jolla ei ole juridista merkitystä.

Lienee itsestäänselvää, että hallitus saa keskiviikkona eduskunnan luottamuksen ”työllisyyspolitiikkaa” koskevassa luottamusäänestyksessä. Irtisanomislain järkevyydestä äänestys ei kerro mitään, ja työmarkkinatilannetta hallituksen tiedonanto ja luottamusäänestys tuskin rauhoittavat.

Yhä enemmän juntturaan päätöksentekoa on sen sijaan hyvinkin mahdollista saada. Luottamuksen saatuaan hallitus katsoo ansainneensa vapaat kädet tehdä irtisanomissuojan heikennyksen lisäksi ihan mitä tahansa työelämään liittyvää lainsäädäntöä, oli ay-liike mitä mieltä tahansa.

Sitten törmätään taas perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin tällä hallituskaudella. Onhan tämä jo nähty.

Mitä lähempänä vaaleja aletaan olla, sitä tuskaisempia alkavat hallituspuolueidenkin edustajat olla. On hyvin mahdollista, että loppukauden lakiesityksiä ajetaan taas vain näyttävästi seinään ja itse kukin alkaa rukoilla että vaalit tulisivat pian.

Harmi, että vaalien jälkeen tällä melkein samalla porukalla pitäisi pystyä palaamaan kaikkeen, mikä jäi kesken. Kahdestasadasta päättäjästä osa vaihtuu, mutta ilmastonmuutos, sote, EU ja muut vaikeat aiheet eivät katoa mihinkään.

Umpisolmu ei avaudu itsestään, vaan vaatii aivan samaa tahtoa ja taitoa vaalien jälkeenkin. Vaalien jälkeen Suomen pitäisi myös kyetä puheenjohtamaan koko eurooppalaista päätöksentekoa. Meille on tarjolla tärkeä paikka osoittaa, että suomalaiset ovat edelleen taitavia rakentamaan luottamusta kansainvälisilläkin areenoilla.

Onko meistä enää siihen? Edellisestä kerrasta on 15 vuotta.

5,5 miljoonaisella kansakunnalla luulisi olevan tähdellisempääkin tekemistä kuin riidellä keskenään, mutta eipä siltä näytä. Onko Suomella oikeasti kannattavaa tapella vai kannattaisiko keskittyä olennaiseen ja niiden isojen ongelmien ratkaisuun, jotka toisivat myös sitä kaivattua uutta työtä Suomeen?

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa pohdittiin eilen, kuinka päivänpolitiikassa pitäisi pystyä löytämään ratkaisuja vuosikymmenten päähän ulottuviin ilmiöihin. Vaikka arki tai työ muuttuu, kaipaa yksilö tai perhe kuitenkin vakautta.

Vakaus ja luotettavuus ovat juuri niitä arvoja, joille Suomen maine niin rauhansovittelijana kuin ratkaisujen etsijänä perustuu. Sitä meiltä odotetaan myös tulevalla puheenjohtajakaudella, kun vajaan vuoden päästä – jo ensi kesänä – Suomi saa pyöritettäväkseen EU:n jäsenmaista koostuvan neuvoston.

Puheenjohtajan nuija on siis tarjolla välittömästi vaalien ja hallitusneuvotteluiden jälkeen: ensi keväänä tehtäviinsä valitut uudet ministerit pääsevät heti emännöimään tai isännöimään paitsi omaa ministeritonttiaan, myös oman sektorinsa EU-kokouksia.

Puheenjohtajuus ei ole vain hallintoa vaan arvojohtajuutta: mihin suuntaan Suomi vie Eurooppaa omalla vuorollaan? Päättäessään asialistasta puheenjohtaja päättää, mistä asioista kokouksissa keskustellaan ja mitä asioita se haluaa puolen vuoden ajan EU:ssa edistää.

Suomen kausi osuu ajallisesti haastavaan aikaan paitsi kotimaassa myös Euroopassa. Eurovaalien jälkeen ja uuden komission poliittisen johdon nimittämisen aikaan EU:n keskeisissä instituutioissa on meneillään mylläys.

Ratkaisuille olisi Euroopassa tilausta, ja Suomen soisi olevan vakauttava voima, joka käynnistää uuden viisivuotiskauden sekasortoisessa EU:ssa ja vielä varmistaa, että sen viisivuotiskauden arvopohja on kestävä.

Puheenjohtajakauden teemoja työstetään parhaillaan eduskunnassa parlamentaarisena yhteistyönä. Vielä nyt nämä teemat ovat kotimaan päivänpolitiikassa vain sivujuonne, yksi työ akuutimpien huolenaiheiden kuten luottamusäänestyksen joukossa.

Keskinäisen riitelyn keskellä olisi fiksua havaita todellisten haasteiden olevan kaikille yhteisiä ja useimmiten ne löytyvät maamme rajojen ulkopuolelta.

Kannattaako tässä tilanteessa, mahdollisuuksien äärellä, kadottaa keskinäinen luottamus asioissa, jotka maapallomme tulevaisuuden näkökulmasta tuntuvat itse rakennetuilta arvovaltakriiseiltä todellisten ongelmien odottaessa ratkaisijaansa.

Julkaistu Kalevassa 16.10.2018